tiistai 24. heinäkuuta 2012

Mantelinen paprikakeitto

Innostuin sunnuntai-iltani ratoksi siivoilemaan kirjanmerkkikansiotani. Sekalaisten tieteellisten artikkeleiden ja Etsy-sivujen seasta löytyi Consumed life -blogista bongaamani paprikakeitto, johon tuli uunissa paahdettujen paprikoiden lisäksi kaikkea muutakin maistuvaa: mantelijauhetta, lehtiselleriä, tomaattia...

Ja ihana soppa ohjeella syntyikin raikas mutta (ilmeisesti mantelijauheen ansiosta) sakea ja täyteläinen, melkeinpä kermainen.

Meillä keittoa syötiin arkisesti maanantai-illan nälkään, mutta uskoisin sen maistuvan myös alkuruokana.

Alla ohje suomennettuna ja muutamin muutoksin. Basilikan tilalla kannattaa kokeilla muitakin yrttejä ainakin korianteri ja persilja sopisivat tähän varmasti tosi hyvin.


Mantelinen paprikakeitto

34:lle

oliiviöljyä
700 g punaisia paprikoita
2 sipulia
4-5 lehtisellerin vartta
2 valkosipulinkynttä
2 teelusikallista (savu)paprikajauhetta
tölkki tomaattimurskaa
100 g mantelijauhetta (laitoin 80 g:n pussin)
5-6 dl kasvislientä
ripaus sokeria
mustapippuria
(suolaa)
tuoretta basilikaa (tai korianteria, persiljaa...)
paahdettuja mantelilastuja tarjoiluun

Poista paprikoista kannat ja siemenet ja pilko ne neljään osaan. Laita paprikat pellille kuoripuoli ylöspäin. Paahda paprikoita 225-asteisessa uunissa grillivastuksen alla, kunnes kuoret ovat rypistyneet ja osittain mustuneet. Jäähdytä paprikat suljetussa muovipussissa (kuoret irtoavat tällöin helpommin).

Kun paprikat ovat jäähtymässä, pilko sipulit, valkosipulinkynnet ja lehtisellerin varret. Lorauta kattilaan reilusti oliiviöljyä ja kuullota sipulia, valkosipulia ja selleriä kymmenisen minuuttia tai kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää paprikajauhe ja jätä levylle hautumaan.

Poista paprikoista kuoret ja pilko ne karkeasti. Lisää paprikat, tomaattimurska, mantelijauhe, kasvisliemi ja sokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä muutama minuutti. Soseuta keitto. Lisää silputtua basilikaa ja mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.

Tarjoa keitto paahdettujen mantelilastujen kanssa. Syö!

3 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen keitto! Tätä täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Oranssein näkemäni keitto! Houkuttelee.

    VastaaPoista
  3. Kannattaa kyllä kokeilla - tämä oli nimittäin oikeasti tosi hyvää. Paprikatkin on nyt edullisia.

    VastaaPoista