lauantai 28. heinäkuuta 2012

Maailman parhaat munakoisot

Parin päivän takaisista kokkailuista oli jäänyt yli reilun kokoinen munakoiso, jolle oli keksittävä käyttöä. Niinpä kaivoin esille hyväksi havaitun Glorian ruoka ja viini -lehden (2/2007) reseptin, jossa munakoisot maustetaan sitruunalla, rosmariinilla ja pohjoisafrikkalaisella ras el hanout -mausteseoksella.

Ras el hanoutista on olemassa varmasti lukemattomia eri versioita - usein se sisältää muun muassa erilaisia pippureita, juustokuminaa, korianterinsiemeniä, kurkumaa, kanelia, fenkolinsiemeniä, kaardemummaa, chiliä, muskottipähkinää, ruusun terälehtiä... Tavallisissa ruokakaupoissa en ole ras el hanoutiin törmännyt, mutta ainakin maustekaupoista (esimerkiksi Hakaniemen hallin Maustekeitaasta) sitä pitäisi kyllä löytyä. Jos viitseliäisyyttä riittää, voi sekoituksen toki tehdä itsekin.



Söimme munakoisot GoGreenin kuskusseoksen sekä mintulla ja valkosipulilla maustetun jugurtin kanssa. Munakoisojen kylkeen sopisivat varmasti hyvin myös halloumi tai feta ja jokin tomaattinen salaatti.

Kuvaaja kurkkaa haarukasta.

Muokkasin alkuperäistä ohjetta jonkin verran. Tuoretta rosmaarinia meillä ei ollut, joten jätin sen pois.

Maailman parhaat munakoisot


1 iso munakoiso (n. 500 g)
oliiviöljyä
1 (luomu)sitruunan kuori raastettuna
1/2 sitruunan mehu
1/2-1 tl ras el hanout -mausteseosta
ripaus raakaruokosokeria
ripaus suolaa
(tuoretta basilikaa ja/tai rosmariinia)

  • Viipaloi munakoiso noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kuumenna öljy pannussa ja paista munakoisoviipaleet muutamassa erässä. Lisää öljyä pannulle aina tarvittaessa. Siirrä paistetut munakoisot vadille.
  • Ripottele munakoisoviipaleiden päälle sitruunankuorta, ras el hanout -mausteseosta ja sokeria. Purista viipaleiden päälle myös puolikkaan sitruunan mehu. Mausta tarvittaessa suolalla. Kääntele viipaleita varovasti, jotta mausteet leviävät tasaisesti.
  • Silppua munakoisoviipaleiden päälle halutessasi esimerkiksi tuoretta basilikaa ja/tai rosmariinia.

4 kommenttia:

  1. Ihania kesäherkkuja kokkailet! Namskis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuanlaitto on kyllä kesällä mukavaa ja helppoa, kun kasvikset ja yrtit ovat niin huippuhyviä.

      Poista
  2. Jugurttia voi maustaa myös noin, jännittävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jugurttikastike oli tosiaan sellainen riisuttu versio tsatsikista ;). Ateria kasattiin kotoa löytyvistä aineksista, ja esimerkiksi kurkku oli päässyt loppumaan.

      Poista